Mikä on Orbera-laihdutusmenetelmä?

Orbera-laihdutusmenetelmä on Suomessa melko uusi ja ainutlaatuinen tapa hoitaa ylipainoa. Maailmassa on jo yli 300 000 Orbera-potilasta ja menetelmä on tiukkojen amerikkalaisten terveysviranomaisten (FDA) hyväksymä. Keskimäärin potilaat ovat laihtuneet 15 kg ensimmäisen puolen vuoden aikana. Orbera-menetelmä on ollut saatavilla Suomessa jo muutaman vuoden ajan.

Orbera-laihdutusmenetelmä on ei-kirurginen hoitomuoto, jossa sinulle asetetaan suun kautta tähystimen avulla ja kevyessä nukutuksessa pehmeä silikonipallo mahalaukkuun. Pallo täytetään steriilillä keittosuolaliuoksella ja jätetään paikoilleen 12 kuukaudeksi. Tämän jälkeen pallo tyhjennetään ja poistetaan samalla tavalla. Sekä pallon laitto että poisto kestää vain puoli tuntia, ja pääset kotiin muutamassa tunnissa.

Miten Orbera-laihdutusmenetelmä toimii?

Pallolla itsessään ei ole laihduttavaa vaikutusta, mutta se täyttää mahalaukkua ja antaa sinulle kylläisyyden tunteen. Näin pallo auttaa sinua syömään pienempiä ruoka-annoksia. Nautittu ruoka myös viipyy mahalaukussa kauemmin, joten koet näläntunnetta huomattavasti harvemmin.

Jotta pallolla saavutettu painonlasku olisi pitkäaikainen, Orbera-laihdutusmenetelmä on kokonaisuus, johon kuuluu tarkka seuranta ja elintapojen muutosohjelma.

Tulokset ovat aina yksilöllisiä ja riippuvat sinun motivaatiostasi ja sitoutumisestasi pysyvään elintapojen muutokseen. Pallon mahdollistama laihtuminen antaa kuitenkin ison sysäyksen ja motiivin jatkaa uudella tiellä myös sen poistamisen jälkeen. Uudet ruokailutottumukset yhdistettynä liikuntaan ovat avain hoikempaan ja pitkän päälle terveempään elämään. Siinä Orbera-laihdutusmenetelmä toimii ainutlaatuisena apuna.

Kenelle Orbera-laihdutusmenetelmä sopii?

Orbera sopii monenlaisille painonpudottajille. Se tarjoaa ainutlaatuisen tavan katkaista painonnousu ennen kuin siitä muodostuu vakava terveysriski. Painonlasku vähentää aina liitännäissairauksien riskiä, mutta voi myös lieventää olemassa olevan sairauden oireita kuten uniapnea, 2-tyypin diabetes, korkea verenpaine, nivelvaivat ym. Orberasta voi myös olla suuri apu, kun on tarve pudottaa painoa ennen leikkausta (esim. proteesi- tai lihavuusleikkausta) tai mikäli haluaa parantaa raskauden todennäköisyyttä.

Soveltuaksesi Orbera-laihdutusmenetelmään sinun:

  • tulee olla vähintään 18-vuotias
  • BMI (painoindeksi) tulee olla yli 27
  • tulee olla motivoitunut ja valmis sitoutumaan lääketieteelliseen, valvottuun hoitomenetelmään.


Mahdollisia esteitä hoidolle ovat:

  • yli 65-vuoden ikä
  • todettu suuri palleatyrä
  • aikaisempi mahalaukun leikkaus
  • vakava munuais- maksa- tai keuhkosairaus
  • pitkäaikainen kortisonihoito
  • raskaus
  • vakava ahmintahäiriö
  • muu hoitomenetelmän omaksumiseen vaikuttava psyykkinen ongelma.

Orbera-laihdutusmenetelmän soveltuvuus todetaan kuitenkin aina yksilöllisesti ja päätöksen tekee lihavuuden hoitoon erikoistunut gastrokirurgi. Mikäli toimenpiteessä todetaan, ettei palloa voidakaan laittaa, maksettavaksi jää jo toteutuneet kirurgin ja ravitsemusterapeutin käynnit sekä kevyessä nukutuksessa tehty gastroskopia.
Mikäli Orbera ei ole oikea ratkaisu sinulle, voit myös keskustella lääkäreiden kanssa lihavuusleikkaus-vaihtoehdoista.  Lue lisää lihavuusleikkauksista »

Eira Painonhallintaklinikasta löydät myös muita hyviä lihavuuden hoitopolkuja. 
Näitä ovat:

 

Miten pääsen Orbera-hoitoon?

Et tarvitse lääkärin lähetettä. Varaa vain aika Eira Painonhallintaklinikan lihavuussairaanhoitajan maksuttomalle neuvontakäynnille. Hän osaa kertoa sinulle kaiken Orberasta ja auttaa sinut eteenpäin.

Voit varata ajan tästä, soittaa ajanvaraukseemme 09 1620 570 tai lähettää viestin osoitteella painonhallintaklinikka@eiransairaala.fi

Orbera-toimenpide tehdään sinulle sopivimpana ajankohtana.

Orbera-hoidon vaiheet Eiran sairaalassa

Orbera-hoidon aloitus

  1. Lihavuuden hoitoon erikoistuneen sairaanhoitajan ensitapaaminen/etävastaanotto.
    Saat yksityiskohtaisen Orbera ohjekirjan tutustuttavaksi.
  2. Ravitsemusterapeutin tapaaminen/etävastaanotto.
  3. Kirurgin vastaanotto, jolloin tehdään soveltuvuusarvio ja päätös hoidon aloittamisesta.
  4. Orbera-pallon laitto mahalaukkuun tähystystoimenpiteessä kevyessä nukutuksessa.
    Voidaan myös järjestää samalle päivälle kirurgin tapaamisen kanssa.

Orbera-pallon asetuksen jälkeen

  1. Lihavuussairaanhoitajan ja ravitsemusterapeutin ohjeet ja tuki pallon ollessa mahassa.
  2. Ravitsemusterapeutin seurantasoitto noin 1 kk pallon asetuksen jälkeen.
  3. Viikko ennen pallon poistoa sairaanhoitajan soitto ja valmistautumisohjeet.
  4. 12 kk:n jälkeen Orbera-pallon poisto.

Orbera-pallon poistamisen jälkeen

  1. Pallon poistoa edeltävästi tai pian sen jälkeen ravitsemusterapeutin vastaanotto.
  2. Mahdollisuus olla yhteydessä sairaanhoitajaan 6 kk:n ajan pallon poistamisen jälkeen.
  3. Ravitsemusterapeutin tapaaminen ja hoitoyhteenveto 6 kk Orbera-pallon poistamisesta.
    Ajan voit varata, kun koet ajankohdan sopivaksi.
Pääset Eira Painonhallintaklinikalle helposti ilman lähetettä ottamalla yhteyttä painonhallintaklinikan sairaanhoitajaan.  Voit joko varata ajan maksuttomaan ensitapaamiseen tästä tai soittaa ajanvaraukseemme 09 1620 570 tai lähettää viestiä osoitteella painonhallinta@eiransairaala.fi.

Varaa nyt maksuton lihavuussairaanhoitajan neuvontakäynti!

Maksuttoman neuvontakäynnin aikana sairaanhoitaja käy läpi eri vaihtoehdot, jonka jälkeen voit rauhassa miettiä omia toiveitasi ja palata asiaan, kun tiedät mitä haluat.
Lisääthän ajanvarauksen tulosyykohtaan aiheen, josta tahdot keskustella (lihavuusleikkaus, Orbera-laihdutushoito, lääkehoito, elintapojen muutospolku).
Huomioithan, että vastaanottoaikoja on tarjolla rajoitetusti.

Halutessasi voit myös ottaa yhteyttä sähköpostilla painonhallintaklinikka@eiransairaala.fi tai soittaa ajanvaraukseemme 09 1620570

* ensimmäinen käynti veloituksetta. Jatkokäynnit maksullisia.

Varaa neuvontakäynti
Seuraavat vapaat ajat
ti 31.12.
10.30
1 h 0 min
Aalto_Jenni.jpg
Aalto Jenni
Sairaanhoitaja, Eira painonhallintaklinikka
Eiran lääkäriasema
Puhelinvastaanotto
Tervetuloa keskustelemaan kanssani painonhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Lisääthän ajanvaraukseen tulosyykohtaan aiheen, josta tahdot keskustella (lihavuusleikkaus, Orbera-laihdutushoito, lääkehoito, elintapojen muutospolku).
Näytä seuraavat vapaat ajat
Usein kysytyt kysymykset Orbera-hoitopolusta

MITEN ORBERA-HOITO ETENEE EIRAN SAIRAALASSA?

Saadaksemme kokonaiskuvan terveydentilastasi ja motivaatiostasi tapaat ennen toimenpidettä lihavuuden hoitoon erikoistuneen kirurgin, ravitsemusterapeutin sekä lihavuussairaanhoitajan. He kertovat lisää Orbera-laihdutusmenetelmästä, ja voit samalla esittää heille kysymyksiä. Toimenpiteen/pallon asetuksen ajankohta sovitaan yhdessä sinun kanssasi, jotta se sopisi aikatauluusi mahdollisimman hyvin. 

MITEN VALMISTAUDUN ORBERA-PALLON LAITTOON?

Pallon asettamista edeltävänä päivänä sinun tulee syödä vain nestemäistä ruokaa. Toimenpidepäivää edeltävän illan klo 24 jälkeen sinun on oltava ravinnotta. Mikäli pallon laitto on illalla, voit aamulla juoda hieman vettä tai esim. mehua. Juomatta on oltava vähintään 6 tuntia. Näin varmistetaan, että mahalaukkusi on tyhjä toimenpiteeseen tullessa ja toimenpide saadaan turvallisesti suoritettua.

Määrätyt lääkkeet sekä toimenpidettä varten kirurgin määräämät lääkkeet saat ottaa pienen vesitilkan kanssa. 
 

MITÄ TOIMEPIDEPÄIVÄNÄ TAPAHTUU?

Toimenpidepäivänä saavut sairaalan toimenpideyksikköön sovittuna aikana. Sairaanhoitaja ottaa sinut vastaan ja valmistelee sinut toimenpiteeseen. Itse toimenpide kestää alle puoli tuntia, jonka jälkeen saat levätä tarkkailuhuoneessa 1–2 tuntia.

Kun vointisi on hyvä ja saat juotua nesteitä, sinut kotiutetaan. Kevyen nukutuksen vuoksi tarvitset saattajan.

Ensimmäisten päivien aikana olemme sinuun yhteydessä varmistaaksemme, että vointisi on hyvä. On tavallista, että ensimmäisten päivien aikana ilmenee pahoinvointia, oksentelua, happamia röyhtäisyjä ja vatsakramppeja. Nämä eivät ole oireita vakavammasta ongelmasta, vaan siitä, että mahalaukku ei ole vielä tottunut palloon. Yleensä oireet väistyvät 2–3 päivän kuluttua. Pahoinvointi ja muut mahdolliset tuntemukset ovat kuitenkin yksilöllisiä ja voivat joissain harvoissa tapauksissa kestää pidempäänkin.

KUINKA NOPEASTI PÄÄSEN POIS SAIRAALASTA?

Sinun kannattaa varata koko toimenpiteeseen tarkkailujaksoineen puoli päivää.

VOIKO ORBERA AIHEUTTAA KOMPLIKAATIOITA?

Komplikaatiot ovat harvinaisia ja mikäli sinulla on kysyttävää, voit milloin tahansa olla yhteydessä Eiran sairaalaan, päiväsaikaan sairaanhoitajaan ja muina aikoina vuodeosastoomme, joka on avoinna 24/7. Meille on tärkeää, että koet olosi turvalliseksi koko prosessin ajan.

MILLAISTA ON ELÄÄ ORBERA-PALLO MAHALAUKUSSA?

Kahden ensimmäisen viikon jälkeen voit elää melko lailla ”tavallista” elämää. Ensimmäiset päivät pallon laiton jälkeen voivat olla hankalia ja usein esiintyy pahoinvointia ja vatsakramppeja. Saat hyvät lääkkeet pärjätäksesi. Elimistö ei ole vielä tottunut vieraaseen esineeseen mahalaukussa.

Ensimmäisellä viikolla noudatat tarkasti saamiasi ruokailuohjeita. Tuolloin nautitaan nestemäistä ravintoa, esim. vellejä, piimää, juotavaa jogurttia, teetä, kahvia, sokerittomia mehuja. Saat tarkat ohjeet ohjekirjastamme. 

Hiljalleen siirrytään ”paksumpaan” ruokaan ja kolmannesta viikosta lähtien voit nauttia tavallista, terveellistä ruokaa. Annoskoot jäävät pieniksi, koska pallo vie mahalaukusta ison tilan. Näin nautittu energiamäärä jää pieneksi ja paino putoaa.  Myös ruuan ravintoarvoihin on hyvä kiinnittää huomiota, jotta saat kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Saat tähän apua ravitsemusterapeutiltamme! Pallo ei laihduta, vaan muuttuneet ruokailutottumukset!

Liikunnan harrastus on suositeltavaa. Kevyttä liikuntaa saa harrastaa heti. Pari viikkoa tule välttää rajuja vatsalihasliikkeitä. On todettu, että säännöllisesti liikuntaa harrastavat laihtuvat selvästi enemmän kuin liikkumattomat. 

Koko pallon vatsassaoloajan syöt happosalpaajalääkkeitä. Saat myös reseptin pahoinvointilääkkeistä mahdollisen huonovointisuuden varalle. Opastamme sinua lääkkeiden käytössä ja voit aina soittaa sairaanhoitajallemme, jos sinulla on jotain kysyttävää! 
 
Hinnasto
Painonhallintaklinikan sairaanhoitajan vastaanotto Hinta  
Painonhallintaklinikan sairaanhoitajan ensimmäinen neuvontakäynti / etävastaanotto
0 €  
Painonhallintaklinikan sairaanhoitajan jatkokäynti 90 €   
 
Asiantuntijat
   

Aalto Jenni, sairaanhoitaja
Häkkinen Pauliina, sairaanhoitaja
Vepsäläinen Anne-Mari, sairaanhoitaja

Juuti Anne, kirurgian ja gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri

   
Orbera-laihdutusmenetelmä Hinta Eiran Terveystili*
Orbera-laihdutusmenetelmä, 12 kk pallo   5595 €
473,25 €/kk

Orbera-laihdutusmenetelmään sisältyy:

  • Ensikäynti Painonhallintaklinikan sairaanhoitajalla.
  • 2 tähystystoimenpidettä kevyessä nukutuksessa (pallon asentaminen ja poistaminen).
  • Orbera-pallo
  • Toimenpiteen yhteydessä annettavat lääkkeet.
  • 1,5 vuoden mittaisen elämäntapamuutoksen, joka pitää sisällään sairaanhoitajan seurantasoitot/vastaanottokäynnit 3 kk:n välein.
  • Yhteydenotot Painonhallintaklinikan sairaanhoitajaan ovat maksuttomia koko hoidon ajan eikä niiden määrää ei ole rajoitettu.
  • 3 ravitsemusterapeutin vastaanottoa (1 kk asentamisen jälkeen, 1 käynti pallon poiston yhteydessä ja 6 kk seurantakäynti)

Lasku lähetetään noin kaksi viikkoa ennen toimenpidettä postilla/sähköpostilla. Lasku tulee olla maksettuna ennen toimenpidettä.

 Hintaan ei sisälly:

  • Yksilöllisesti määrättävät mahdolliset laboratoriokokeet tai tähystyksessä tarvittaessa otettavat koepalat.
  • Kirurgin vastaanottokäynti
  • Ravitsemusterapeutin vastaanotto ennen hoidon aloitusta.
  • Lääkärin määräämät lääkkeet.
  • Muut kuin yllä mainitut vastaanottokäynnit tai kontrollit.

Joustavasti maksuaikaa:
Meillä on käytössä joustava ja helppo Eiran Terveystili, joka mahdollistaa jopa 12 kk korottoman maksuajan. Näin haluamme mahdollistaa uuden elämäsi aloittamisen vaivattomasti. Voit keskustella sairaanhoitajan kanssa eri rahoitusvaihtoehdoista

Sairauskuluvakuutus
Yhä useimmilla on yksityinen sairauskuluvakuutus, mahdollisesti työnantajan kautta. Jos sinulla on yksityinen vakuutus, voit tiedustella kattavuutta vakuutusyhtiöltäsi.

Kela
Orbera-laihdutuspallohoidosta ei myönnetä Kela-korvausta.

Maksullisen vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 26,30 €. Kanta-maksu on 2,70 € ja veloitetaan kaikista Omakantaan tallennettavista käynneistä, paitsi maksuttomasta neuvontakäynnistä. Asiantuntijakohtaiset hinnat löydät asiantuntijan omasta profiilista. *Eiran Terveystilillä esim. 12 kk:n korottomalla osamaksulla (sisältää käsittelymaksut yht. 84 €).
Lue lisää Eira Painonhallintaklinikan palveluista
Painonhallintaklinikka_2021-12.jpg

Eira Painonhallintaklinikka

Lihavuutta voidaan hoitaa eikä sen kanssa kannata jäädä yksin! Eira Painonhallintaklinikka on täysin uudenlainen lihavuuden kokonaisvaltainen hoitoyksikkö. Suomen kokeneimmat lihavuuteen erikoistuneet asiantuntijamme auttavat löytämään juuri sinulle sopivimman hoitomuodon. Käytössämme ovat uudet henkilökohtaiseen tukeen perustuvat elintapojen muutosohjelmat, lääkehoito, Orbera-laihdutuspallo ja lihavuusleikkaukset. Lue lisää ja varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan!

Lue lisää
Eira_elintapojenmuutos_nainen_2021-08.jpg

Elintapojen muutospolut

Elintapojen muutospolut ovat täysin uusi tapa hoitaa lihavuutta. Ne ovat 3-12 kk mittaisia ohjelmia, joiden aikana sinulla on oma henkilökohtainen valmentaja, jota tapaat säännöllisesti. Henkilökohtainen valmentajasi kuuntelee, kannustaa ja auttaa sinua kohti tavoitteitasi. Tapaamiset tapahtuvat aina kasvotusten – paikan päällä tai videon välityksellä. Tervetuloa lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan kuulemaan lisää!

Lue lisää
Eiran sairaalan lihavuusleikkaustiimi

Lihavuusleikkaus

Lihavuusleikkaus on tehokkain vaikean lihavuuden hoitomuoto. Eiran sairaalalla on vuosien kokemus lihavuusleikkauksista. Teemme sekä mahalaukun ohitus- että kavennusleikkauksia turvallisesti ja ammattitaidolla. Lue lisää ja varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan!

Lue lisää
Painonhallintaklinikka_laakehoito1_2021-08.jpg

Lihavuuden lääkehoitopolku

Lihavuuden hoito lääkkeillä kehittyy jatkuvasti ja kokeneet sisätautilääkärimme ovat perehtyneitä uusimpiin vaihtoehtoihin. Lääkehoito ei ole mikään helppo oikotie, vaan myös se vaatii elintapojen pysyvän muutoksen. Lääkehoito tapahtuu aina lääkärin valvonnassa. Lue lisää ja varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan!

Lue lisää
Kysy lisää Eira Painonhallintaklinikan palveluista
Nimi
Puhelin
Email
Viesti