Parhaimmillaan vantaalainen Saara, 59, on pystynyt pudottamaan painoaan 30 kiloa kerralla – mutta kilot ovat tulleet aina takaisin.
”Syksyllä 2017 heräsin siihen, että jotain on tehtävä, kun vaaka näytti 110 kiloa. Lääkäri epäili, että minulla on lievä rasitusastma, ja verenpainekin oli kohollaan”, Saara kertoo.
Samoihin aikoihin hän kuuli helsinkiläisen Eiran sairaalan uudesta Orbera-laihdutusmenetelmästä, jossa asiakkaan vatsaan laitetaan kylläisyyden tunnetta lisäävä Orbera-silikonipallo. Pallo asennetaan tähystyksellä suun kautta ja täytetään viidellä desillä suolaliuosta. Sitä pidetään vatsassa puoli vuotta.
ORBERA ON AUTTANUT JO SATOJA TUHANSIA
Maailmanlaajuisesti Orberasta on saanut avun jo 300 000 laihduttajaa.
”Innostuin uudesta menetelmästä heti. Olin pohtinut aiemmin lihavuusleikkausta, mutta painoindeksini ei ollut niin korkea, että olisin päässyt leikkaukseen julkisen terveydenhuollon kautta. Lisäksi leikkaus tuntui liian järeältä ratkaisulta. Orberassa kiinnosti sen helppous ja nopeus.”