Mahalaukun ohitusleikkaus on todettu tehokkaaksi keinoksi painonhallinnassa ja siitä on runsaasti tutkittua tietoa pitkältä aikaväliltä. Siinä mahalaukun kokoa pienennetään ja mahalaukkua ja ohutsuola ohitetaan. Leikkauksen vaikutuksesta syöt yhdellä aterialla vähemmän, myös ruokahalusi ja mielitekosi makeaan ja rasvaiseen ruokaan vähenee. Elimistösi ei siedä liian suuria määriä rasvaa tai sokeria, joita tuleekin leikkauksen jälkeen välttää.
Mahalaukku pienennetään niin, että jäljelle jää vain pieni, noin kananmunan kokoinen osa. Ohutsuoli katkaistaan ja yhdistetään uuteen, pieneen mahalaukkuun. Näin pohjukaissuoli ohitetaan ja imeytyminen muuttuu. Loppuosa mahalaukusta jää vatsaonteloon. Tämä "lepoon" jätetyn mahalaukun osan verenkierto ja erityistoiminta säilyy. Mahalaukun, sekä maksan ja haiman erittämät ruuansulatusnesteet kulkeutuvat pohjukaissuolta pitkin alemman sauman kautta pidemmälle ohutsuoleen ruuan sekaan.
Painon putoaminen alkaa heti leikkauksen jälkeen, kun olet vielä nestemäisellä ravinnolla. On hyvä muistaa, ettei ole mitään virallista painonpudotusaikataulua – kaikki laihtuvat omassa tahdissaan. Ei ole hyvä laihtua liian nopeasti. Tuolloin voit tuntea itsesi väsyneeksi ja huonovointiseksi.
Keskimääräinen painonpudotus on n. ½ - 1 kg viikossa. Suurin painonpudotus tapahtuu ensimmäisen vuoden aikana. Kokonaispainonpudotus riippuu myös lähtöpainosta.Ajoittain paino voi jämähtää paikalleen – tämä on aivan normaalia. Tuolloin voit lisätä liikuntaa, jotta kehosi ”polttaisi” enemmän energiaa.
On havaittu, että noin kaksi vuotta leikkauksen jälkeen paino saattaa alkaa nousta. Tällöin on syytä tarkistaa ruokailutottumuksensa, sekä liikunnan määrä. Mikäli painonnousua on havaittavissa, suosittelemme elintapojen muutospolkua Kohti kevyempää elämää, jonka avulla voit helpommin pysäyttää painonnousun.