Milloin lääkehoitoa käytetään lihavuuden hoidossa?

Monet ovat kamppailleet pitkään lihavuuden kanssa ja kokeilleet useita erilaisia elintapamuutoksia saavuttamatta pysyviä tuloksia. Lääkehoitoa on mahdollista harkita, jos elintapamuutokset eivät ole tuoneet toivottua vaikutusta painoon. Lääke voi parantaa laihtumistulosta, mutta vaatii pitkää hoitoa ja samanaikaisia muutoksia elintavoissa. 

 

1. Lääkehoitoa käytetään tukemaan elintapamuutosta

Vaikka noudattaisit annettuja suosituksia elintapamuutoksessa, niin aina ne eivät tuota riittävää tulosta. Lääkehoito voi auttaa laihdutuksen käyntiin saamisessa.
Lihavuuden lääkehoito on tutkitusti ja todistetusti tehokasta; laihtumistulokset lääkehoitoa käyttävillä ovat keskimäärin 2–3 kertaa parempia kuin pelkillä elintavoilla laihdutettaessa.
 

2. Jos ruokahalun hallinnassa on haasteita

Toisinaan ruokahalun hallinta on haasteellista ja annoskoot ovat kasvaneet liian suuriksi. Lisäksi, vaikka ei olisikaan nälkä, tulee helposti naposteltua ja mielitekoja on vaikea vastustaa.
Lihavuuslääkkeet parantavat kylläisyyden tunnetta ja voivat helpottaa syömisen hallintaa. Tunnesyömiseen on mahdollista saada apua myös muista elintapojen muutospoluistamme. 

Lue lisää Elintapojen muutospoluista

 

3. Painonpudotuksen jälkeen

Elintapoja muuttamalla on saatu painoa pudotettua, mutta elimistö pyrkii palaamaan usein takaisin ylipainoon. Lihavuuslääkkeiden avulla on mahdollista tukea pysyvää painonpudotusta. Lihavuuden lääkehoito on tutkitusti ja todistetusti tehokasta; laihtumistulokset lääkehoitoa käyttävillä ovat keskimäärin 2–3 kertaa parempia kuin pelkillä elintavoilla laihdutettaessa.

Lääkehoidon vaikutus elimistöön on aina yksilöllinen. Sisätautilääkärimme perehtyvät tilanteeseesi ja suosittelevat juuri sinulle sopivaa hoitoa.

Varaa 60 min maksuton neuvontakäynti painonhallintaklinikan sairaanhoitajalle tästä. Hän opastaa miten pääset eteenpäin lihavuuden lääkehoitopolulla.

 

Kenelle lihavuuden lääkehoito sopii?

Perusterveiden kohdalla lihavuuslääkkeitä voidaan harkita, jos painoindeksi eli BMI on yli 30. Ylipainoisilla (BMI vähintään 27) lihavuuslääkitys voidaan aloittaa, mikäli ylipainoon liittyy jokin sairaus, jonka hoito edellyttää laihduttamista.

Tällaisia liitännäissairauksia ovat:

  • tyypin 2 diabetes
  • verenpainetauti
  • korkea kolesteroli
  • uniapnea
  • nivelrikko

 

Miten lihavuuden lääkehoito tapahtuu Eirassa?

Lääkehoito aloitetaan sisätautilääkärin kanssa. Pääset lääkärin vastaanotolle lihavuussairaanhoitajan kautta. Lääkäri seuraa lääkehoidon toteutumista jatkossa seurantavastaanotoilla ja puhelinsoitoin.

Lisäksi saat meiltä kokonaisvaltaista tukea elintapojen muutoksiin. Etenkin ruokahalua hillitsevät lääkkeet voivat parantaa kylläisyyttä sekä syömisen hallintaa ja siten auttavat ruokailutottumusten muokkaamisessa terveellisemmiksi. 

Kokonaisvaltainen painonhallintatiimimme; lihavuussairaanhoitaja, sisätautilääkäri, fysioterapeutti ja ravitsemusterapeutti, auttavat sinua pysyvään painonhallintaan. Me autamme sinua onnistumaan! Lue lisää: Elintapojen muutospolut

 

Varaa aika maksuttomalle neuvontakäynnille

Painonhallintaklinikan sairaanhoitaja kartoittaa neuvontakäynnillä tilanteesi ja osaa neuvoa sinulle sopivimman hoitopolun. Voit keskustella lihavuussairaanhoitajamme kanssa myös puhelimitse. Sen jälkeen saat ajan sisätautilääkärille.

Painonhallintaklinikan ammattilaistiimi tekee tiivistä yhteistyötä sinun parhaaksi ja konsultoi tarvittaessa toisiaan. Joskus saatat tarvita lisätukea tai -tutkimuksia. Koko painonhallintatiimimme on käytettävissäsi yksilöllisten tarpeittesi mukaisesti.

Erillistä maksua vastaan käytössäsi ovat:

  • Fysioterapeutti / PT
  • Psykologi
  • Ravitsemusterapeutti
  • Sisätautilääkärin lisäkäynnit (välttämättömiä lääkehoidon seurannassa)
  • Laboratoriotutkimukset

VARAA NYT MAKSUTON NEUVONTAKÄYNTI PAINONHALLINTAKLINIKAN SAIRAANHOITAJALLE

Varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomalle neuvontakäynnille. Hän kartoittaa tilanteesi ja osaa neuvoa sinulle sopivimman hoitopolun sekä varaa sinulle ajan sisätautilääkärille.

Katso seuraavat vapaat ajat alta tai lähetä sähköpostia painonhallintaklinikka@eiransairaala.fi. Huomioithan, että aikoja on tarjolla rajoitetusti.

* ensimmäinen käynti veloituksetta. Jatkokäynnit maksullisia.

Varaa neuvontakäynti
Seuraavat vapaat ajat
ti 31.12.
10.30
1 h 0 min
Aalto_Jenni.jpg
Aalto Jenni
Sairaanhoitaja, Eira painonhallintaklinikka
Eiran lääkäriasema
Puhelinvastaanotto
Tervetuloa keskustelemaan kanssani painonhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Lisääthän ajanvaraukseen tulosyykohtaan aiheen, josta tahdot keskustella (lihavuusleikkaus, Orbera-laihdutushoito, lääkehoito, elintapojen muutospolku).
Näytä seuraavat vapaat ajat
Usein kysytyt kysymykset lihavuuden lääkehoidosta

Miten lihavuuslääkkeet toimivat?

Lihavuuslääkkeet vaikuttavat ruokahalua sääteleviin reseptoreihin suolistossa ja aivoissa. 
Vaikutusmekanismeja on useita, samoin vaikuttavia lääkeaineita. 

Uusimmat lääkkeet matkivat suolistohormoneja. Lääkkeen vaikutuksesta kylläisyyden tunne lisääntyy ja nälän tunne vaimenee.
Lääke voi heikentää mielitekoja sekä ruoka-ajatuksia ja siten vähentää napostelusyömistä.
Osa lihavuuslääkkeistä on ihon alle neulalla pistettäviä ja osa on tablettimuotoisia.

Sisätautilääkäri arvioi tilanteesi ja suosittelee sinulle sopivinta lääkettä.

Lihavuuslääkkeiden hinnat

Lihavuuden lääkehoidossa käytettävien lääkkeiden ajankohtaisen hinnan voit tarkistaa apteekista.
Osa lääkevalmisteista on B-lausunnolla rajoitetusti peruskorvattava lihavuuden hoitoon.
Osa lääkevalmisteista on B-lausunnolla rajoitetusti peruskorvattava vaikea-asteisen tyypin 2 diabeteksen hoitoon. 

Paljonko lihavuuslääkkeen tuella voi laihtua?

Lääkitystä voidaan kokeilla muun hoidon tukena, jos elintapahoito ei ole vaikuttanut riittävältä.
Lihavuuslääketutkimuksissa  lääke on aina yhdistetty elintapahoitoon. Tällöin vertailu on tehty aktiivista lääkeainetta saavien ja lumelääkettä saavien välillä. Useimmat lääketutkimukset osoittavat lihavuuslääkkeiden, yhdistettynä elintapojen muutoshoitoon, laihduttavan vuoden kohdalla noin 8–10 % lähtöpainosta. Lumeryhmäläiset näissä tutkimuksissa ovat yleensä laihtuneet noin 3-5 %. Vaihteluväli on suuri sekä lääkeryhmässä että lumeella.

Mistä tiedän mikä lääkeaine sopii minulle parhaiten?

Lääkehoidossa käytettävien lääkkeiden vaikutus on elimistössä yksilöllinen ja lääkkeiden sisältö vaihtelee käytetyn lääkkeen mukaisesti.
Sisätautilääkärimme käyvät aina huolellisesti läpi vastaanotolla tilanteesi ja arvioivat mikä olisi juuri sinulle parhaiten sopiva hoito.

Ruokailu ja elintavat lääkehoidon aikana?

Elintapoja on muutettava, jotta paino laskee. Ellei mikään muutu pysyvästi, paino ei laske pysyvästi. Lihavuuden hoidossa ei ole kyse yksinkertaisesta ”kalorit sisään, kalorit ulos” -ajattelusta tai yksinkertaisista neuvoista: ”syö vähemmän ja liiku enemmän”. Unella, stressinhallinnalla, sairauksilla ja monilla psyykkisen hyvinvoinnin seikoilla on runsaasti merkitystä laihtumisen myötä- tai vastavaikuttajina.

Lihavuuslääkkeen käyttö auttaa syömään vähemmän, mutta terveellisemmin. Lääkehoidosta saa parhaan hyödyn, kun samalla varautuu korjaamaan syömistottumuksiaan, jos korjattavaa on. Lääkkeen kanssa se on myös helpompaa. Ruokavalioon kuuluu aina joustavuus: ei ole kiellettyjä tai sallittuja ruokia. Lihavuuslääke kuitenkin usein ohjaa automaattisestikin pienempiin annoskokoihin. Ei tule naposteltua, ja herkut eivät maistu. Näitä lääkityksen hyödyllisiä ominaisuuksia kannattaa käyttää hyväksi! Lihavuuden hoidon pääidea on, että vähäisemmästä energiansaannista huolimatta saadaan runsaasti proteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita. Tällöin laihtuminen on turvallista: ei tule lihaskatoa eikä vitamiininpuutoksia

Syömisen lisäksi on tärkeää pohtia liikuntatottumuksia. Lihavuuslääkkeestä saa jopa kaksinkertaisen tehon, jos samalla tekee suunnitelmallisia muutoksia ruokailuun ja liikkuu. Liikunta auttaa myös pitkän tähtäimen painonhallinnassa; parhaat ja pysyvimmät tulokset tulevat paljon liikkuvilla.

Me autamme sinua muutospolullasi, jotta saat vahvistettua omia hyviä elintottumuksiasi ja omaksuttua lisää uusia, painonhallintaa tukevia tapoja.

Voiko lääkehoidon lopettaa, kun on laihtunut?

Parhaan painonlaskun saa yleensä ensimmäisen vuoden aikana. Sen jälkeen alkaa yleensä pitkä painonhallintavaihe, jossa joillakin paino yhä laskee. Painonlaskutahti on kuitenkin todella yksilöllistä. Yksilöllistä on myös se, pysyykö paino poissa, jos lääkityksen lopettaa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että äkillinen lääkkeen lopetus johtaa painon takaisinnousuun. Tämä tukee ajatusta lihavuuden pitkäaikaisesta luonteesta ja lääke- ja elintapahoidon tarpeen pitkäaikaisuudesta.

Lääkehoitoa ei kannata lopettaa yhtäkkisesti eikä omin päin. Jos lääke tulee ajankohtaiseksi lopettaa, keskustele siitä lääkärisi kanssa. Suunnitelmallinen seuranta takaa parhaan lopputuloksen.

Onko lihavuuslääkkeillä sivuvaikutuksia?

Lihavuuden hoitoon käytettävillä lääkkeillä, kuten muillakin lääkkeillä, on mahdollisia haittavaikutuksia. 
Lihavuuslääkkeiden yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat pahoinvointi ja vatsavaivat. Pahoinvointi usein lieventyy alkuvaiheen jälkeen.

Kannustamme potilaitamme olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos lihavuuslääkkeeseen liittyvät sivuvaikutukset jatkuvat pitkään.
Sivuvaikutuksista keskustellaan lääkärin kanssa hoidon suunnittelun yhteydessä ja niiden seurantavastuu on lääkärillä. 

Kuinka pitkään hoito jatkuu?

Lihavuuden lääkehoidon seuranta on tyypillisimmillään vähintään vuoden. Sovimme toiveidesi mukaisen seuranta-aikataulun, johon sisältyy seurantakäyntejä sekä etävastaanottoja. Suosittelemme tarvittaessa vastaanottokäyntejä myös muilla Eira Painohallintaklinikan asiantuntijoilla. Lihavuuden hoito on kaikkein tuloksekkainta, kun siihen panostetaan laaja-alaisesti ja riittävän tiiviillä ja pitkällä seurantasuunnitelmalla.

Eira Painonhallintaklinikan muut polut

Tutustu myös muihin Eira Painonhallintaklinikan hoitopolkuihin:

Lihavuuden lääkehoidon asiantuntijat Eirassa
Sisätautien erikoislääkäri Iiro Karhiaho Eiran sairaalassa, erityisosaaminen lihavuuden hoito, diabetes, kilpirauhasen vajaa- ja liikatoiminta. Karhiaho Iiro Sisätautien erikoislääkäri (ei vastaanottoa toistaiseksi)
Sisätautien erikoislääkäri Nina Karjanlahti Eiran sairaalassa, erikoistunut diabeteksen hoitoon ja erityisosaamisena lihavuuden ja pitkäaikaisten sisätautisairauksien hoitoon. Karjanlahti Nina Sisätautien erikoislääkäri
Endokrinologian ja sisätautien erikoislääkäri Leo Niskanen Eiran sairaalassa on erikoistunut diabetekseen hoitoon. Hänen erityisosaamista on lisäksi luuston, kilpirauhasen, aivolisäkkeen ja lisämunuaisen sairaudet, ravitsemushäiriöt ja miessukuhormonivaje. Niskanen Leo Endokrinologian ja sisätautien erikoislääkäri
Sisätautien erikoislääkäri Kirsi Pietiläinen Eiran sairaalassa, erityisosaaminen lihavuuden, tyypin 1 ja 2 diabeteksen skeä yleissisätautien hoito. Pietiläinen Kirsi Sisätautien erikoislääkäri
Endokrinologi Heli Rantala hoitaa Eiran sairaalassa mm. tyypin 1 ja 2 diabetesta. Rantala Heli Endokrinologian erikoislääkäri
Lue lisää Eira Painonhallintaklinikan palveluista
Eiran sairaalan lihavuusleikkaustiimi

Lihavuusleikkaus

Lihavuusleikkaus on tehokkain vaikean lihavuuden hoitomuoto. Eiran sairaalalla on vuosien kokemus lihavuusleikkauksista. Teemme sekä mahalaukun ohitus- että kavennusleikkauksia turvallisesti ja ammattitaidolla. Lue lisää ja varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan!

Lue lisää
Painonhallintaklinikka_2023_hoitajat-3.jpg

Orbera laihdutuspallo -hoitopolku

Vain Eirasta saat uniikin Orbera-laihdutuspallohoidon. Hoito soveltuu keskivaikean ylipainon hoitoon (BMI yli 27) alle 65-vuotiaille eikä se vaadi leikkausta. Hoito koostuu mahalaukkuun asetettavasta silikonipallosta ja elintapojen muutosohjelmasta. Tule lihavuussairaanhoitajan neuvontakäynnille maksutta kuulemaan lisää!

Lue lisää
Eira_elintapojenmuutos_nainen_2021-08.jpg

Elintapojen muutospolut

Elintapojen muutospolut ovat täysin uusi tapa hoitaa lihavuutta. Ne ovat 3-12 kk mittaisia ohjelmia, joiden aikana sinulla on oma henkilökohtainen valmentaja, jota tapaat säännöllisesti. Henkilökohtainen valmentajasi kuuntelee, kannustaa ja auttaa sinua kohti tavoitteitasi. Tapaamiset tapahtuvat aina kasvotusten – paikan päällä tai videon välityksellä. Tervetuloa lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan kuulemaan lisää!

Lue lisää
Painonhallintaklinikka_2021-12.jpg

Eira Painonhallintaklinikka

Lihavuutta voidaan hoitaa eikä sen kanssa kannata jäädä yksin! Eira Painonhallintaklinikka on täysin uudenlainen lihavuuden kokonaisvaltainen hoitoyksikkö. Suomen kokeneimmat lihavuuteen erikoistuneet asiantuntijamme auttavat löytämään juuri sinulle sopivimman hoitomuodon. Käytössämme ovat uudet henkilökohtaiseen tukeen perustuvat elintapojen muutosohjelmat, lääkehoito, Orbera-laihdutuspallo ja lihavuusleikkaukset. Lue lisää ja varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan!

Lue lisää
Olkavarsien-kiristys.jpg

Painonpudotuksen jälkeinen plastiikkakirurgia

Vartaloa muovaavalle kirurgialle voi herätä tarve painon pudottamisen jälkeen veltostuneen ja roikkumaan jääneen ihon korjaamiseksi. Eirasta löydät postbariatriseen plastiikkakirurgiaa erikoistuneet kirurgit, pääset toipumaan viihtyisässä yksityishuoneessa ja jälkihoidosta vastaa yhdessä kirurgien kanssa plastiikkaklinikan sairaanhoitajat.

Lue lisää
Hinnasto
Lihavuuden lääkehoito
Hinta 
Painonhallintaklinikan sairaanhoitajan ensimmäinen neuvontakäynti / etävastaanotto   0 €
Painonhallintaklinikan sairaanhoitajan seurantakäynti / vastaanotto 30 min.
49 €
Sisätautilääkärin vastaanotto
Hintaan ei sisälly apteekista reseptillä ostettavat lihavuuslääkkeet.
alk. 135 € 

Asiantuntijat
 
Aalto Jenni, sairaanhoitaja
Häkkinen Pauliina, sairaanhoitaja
Vepsäläinen Anne-Mari, sairaanhoitaja

Karhiaho Iiro, sisätautien erikoislääkäri
Karjanlahti Nina, sisätautien erikoislääkäri
Niskanen Leo, endokrinologian ja sisätautien erikoislääkäri
Pietiläinen Kirsi, sisätautien erikoislääkäri
Rantala Heli, endokrinologian erikoislääkäri
 
Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 26,30 €. Kanta-maksu on 2,70 € ja veloitetaan kaikista Omakantaan tallennettavista käynneistä, paitsi maksuttomasta neuvontakäynnistä. Asiantuntijakohtaiset hinnat löydät asiantuntijan omasta profiilista.
KYSY LISÄÄ EIRA PAINONHALLINTAKLINIKAN PALVELUISTA
Nimi
Puhelin
Email
Viesti