Geriatrinen eli ikääntyneiden fysioterapia Eiran sairaalassa

Ikääntyneiden kohdalla toimintakyvyn heikkeneminen ei aina johdu vain iästä tai sairaudesta, vaan usein toimintojen käytön puutteesta. Monet toiminnot voidaankin palauttaa harjoituksella, jolla pyritään tukemaan jokapäiväisiä toimintoja ja selviytymistä kotona mahdollisimman pitkään.

Terapian suunnitteluun vaikuttavat asiakkaan ikä, terveydentila sekä mahdolliset sairaudet. Kuntoutus sisältää tarvittaessa myös apuvälinehankintaa, osallistumista kuntoutussuunnitelmien laadintaan sekä tarvittaessa hoitohenkilökunnan ja omaisten ohjausta.

Kun asiakkaan toimintakyky ja voimavarat eivät esimerkiksi aivohalvauksen, aivovaurion, lihassairauden tai leikkauksen jälkitilan vuoksi riitä poliklinikalle tulemiseen, suoritetaan terapia kotikäynteinä.
 

Fysioterapeuttimme työskentelevät myös Eiran vuodeosastolla

Eiran vuodeosastolle tullaan lyhytaikaisesti kuntoutukseen tai pitempiaikaiselle hoitojaksolle. Yksilöllisen harjoittelun lisäksi fysioterapia nivotaan osastolla jokapäiväiseen elämään yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa.

Usein terapeutti käy ennen kotiutumista kartoittamassa apuvälinetarpeet ja kotiutumisen jälkeen tarkistamassa miten kotona selviydytään. Tarvittaessa huolehditaan myös jatkokuntoutuksesta.

Eiran sairaalan fysioterapeutit
Fysioterapeutti Juha Bekkedal hoitaa Eiran sairaalassa työssäkäyvien ja ikääntyvien tuki- ja liikuntaelinten fysioterapiaa. Bekkedal Juha Fysioterapeutti Varaa aika
Fysioterapeutti Maarit Bomberg hoitaa tuki-ja liikuntaelinongelmia sekä alaraaja- ja alaselkäongelmia Eiran sairaalassa. Bomberg Maarit Fysioterapeutti AMK, työfysioterapeutti Varaa aika
Fysioterapeutti Viveca Grenman Eiran sairaalassa,  erityisosaaminen tuki- ja liikuntaelin- ja geriatrinen fysioterapia, akupunktio ja lymfaterapia Grenman Viveca Fysioterapeutti, Lymfaterapeutti Varaa aika
Seuraavat vapaat ajat
pe 27.12.
13.30
1 h 0 min
Fysioterapeutti Viveca Grenman Eiran sairaalassa,  erityisosaaminen tuki- ja liikuntaelin- ja geriatrinen fysioterapia, akupunktio ja lymfaterapia
Grenman Viveca
Fysioterapeutti, Lymfaterapeutti
Eiran lääkäriasema
Näytä seuraavat vapaat ajat
Hinnasto
Fysioterapia Hinta alv 0%   
Alkukartoitus ensimmäisen vastaanottokäynnin yhteydessä 35 €   
Vastaanottokäynti 60 min
alk. 103 €*  

Kotikäynti, Eiran lähialueella UUTTA! Hyödynnä kotitalousvähennys!
Lopullinen hinta määräytyy matka-ajan perusteella.
Tarkempi hinta-arvio fysioterapeutilta ajanvarauksen yhteydessä.

alk. 114 € - 145 €*  

Asiantuntijat
   

Bekkedal Juha, Fysioterapeutti
Bomberg Maarit, Fysioterapeutti AMK
Grenman Viveca, Fysioterapeutti, Lymfaterapeutti
Kuittinen Jonna, Painonhallintaklinikan fysioterapeutti
Otranen Juho, Osteopaatti

   
Tutkimukset, lausunnot vastaanottokäynnin lisäksi Hinta alv 0%  
Shockwave-hoito 39 €  
Erillinen lausunto esim. B-lausunnon tueksi veloitetaan käytetyn ajan mukaan.    

Osteopatia

Hinta alv 0%

 
Vastaanottokäynti 30 min
80 €
 

Lymfaterapia 

Hinta alv 0%**

Hinta alv 25,5% 
Vastaanottokäynti 60 min   alk. 97 €
alk. 121,74 € 

* Hinta määräytyy aikaperusteisesti ja fysioterapeutin erikoistumiskoulutuksen mukaan. **Lääkärin lähetteellä alv 0%

Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 26,30 €, sarjakäynteihin lisätään poliklinikkamaksu 6,30 €/kerta. Kanta-maksu on 2,70 € ja veloitetaan kaikista Omakantaan tallennettavista käynneistä. Asiantuntijakohtaiset hinnat löydät asiantuntijan omasta profiilista.
Kysy lisää Eiran palveluista
Nimi
Puhelin
Email
Viesti