Mikä on okasolusyöpä?

Okasolusyöpä on ihon pintakerroksen soluista lähtöisin oleva ihosyöpä. Se on ihon tyvisolusyövän jälkeen suomalaisten toiseksi yleisin ihosyövän muoto. Okasolusyöpä on melko harvinainen alle 50-vuotiaana, mutta mitä iäkkäämpi ihminen on, sitä suurempi on riski sairastua okasolusyöpään. 

Suurin osa okasolusyövistä alkaa ihon valovaurioituneilta alueilta, joissa esiintyy sen esiasteita: aurinkokeratoosia tai ihon pintasyöpää eli Bowenin tautia.

Okasolusyöpä on lähes aina hoidettavissa, kun se havaitaan ajoissa. Pieni osa (n. 2-5%) okasolusyövistä voi lähettää etäpesäkkeitä, jolloin hoidon ennuste on huono.  Okasolusyövälle tyypillistä on muutoksen nopea kasvu, haavautuminen sekä kosketusarkuus.

Kolmas yleinen ihosyöpä, melanooma on ihosyövistä vakavin.

Ihosyövät ovat usein näkyviä, mikä helpottaa niiden havaitsemista varhaisessa vaiheessa, jolloin hoito on yksinkertaisempaa ja ennuste hyvä. Ihosyöpien yleisyys lisääntyy iän myötä ja siksi säännöllinen ihotarkistus ihotautilääkärillä on tärkeää, etenkin kun ikää tulee lisää. Melanoomaa esiintyy myös jo nuorilla aikuisilla.

 

Mikä aiheuttaa okasolusyövän?

Okasolusyövän synnylle altistavat muun muassa

  • koko elämän aikana saatu runsas auringon ultraviolettisäteily, 
  • vaalea ihotyyppi ja
  • omaa immuunipuolustusta heikentävä sairaus tai lääkitys kuten solunsalpaajalääkitys.

 

Miltä okasolusyöpä näyttää?

Okasolusyövän esiaste on aurinkokeratoosi, joka helposti sekoitetaan tavalliseen ihottumaan.

Harvinaisempi okasolusyövän esiaste on pinnallinen ihosyöpä, ns. Bowenin tauti. Bowenin tauti ilmenee ihottumana, mutta ihottuma ei parane perusvoiteen tai kortisonivoiteen avulla.

Tyypillisesti okasolusyöpä ilmenee iholla kyhmynä, joka kasvaa nopeasti ja haavautuu herkästi. Joskus kyhmyn keskelle voi ilmaantua kova, rupimainen muutos (ns hyperkeratoottinen tappi). Okasolusyöpä voi esiintyä myös hilsehtivänä, joskus myös hilseettömänä ja punottavana läiskänä, joka on kosketusarka ja jonka pinta rikkoutuu, verestää ja rupeutuu herkästi.

Jos ihomuutokset mietityttävät, varaa aika ihotautilääkärille!

Ihotautilääkärin vastaanotolle kannattaa hakeutua aina, jos havaitset ihossa ihomuutoksen, joka ei parane perushoidolla. Ihotautilääkärillämme on vuosien kokemus ihosyöpien diagnostiikasta ja hoidosta. Vastaanotolla hän tutkii ja arvioi tilanteen ja ottaa tarvittaessa koepalan.

Ihomuutosten ja iholuomien kanssa ei kannata jäädä yksin, vaan anna asiantuntijamme arvioida onko syytä huoleen.

Varaa aika ihotautilääkärille

Missä okasolusyöpää esiintyy tyypillisimmin?

Suurin osa okasolusyövistä esiintyy ihon valovaurioalueilla. Okasolusyöpä voi ilmaantua myös aiemmin terveelle iholle tai pitkäaikaiseen haavaan, vanhaan arpeen tai sädehoidetulle iholle.

Okasolusyöpää esiintyy usein alueilla, jotka ovat altistuneet auringon UV-säteilylle, esim.:

  • kasvoissa,
  • huulissa,
  • korvanlehdissä,
  • päälaella,
  • kädenselissä,
  • kyynärvarsissa
  • säärissä,
  • kroonisessa haavassa.

 

Okasolusyövän toteaminen

Jos ihosyöpä on edennyt okasolusyöpävaiheeseen, se on melko hyvin jo silmämääräisesti havaittavissa ja kokenut ihotautilääkäri tunnistaa okasolusyövän ulkonäön perusteella. Poikkeuksen tekevät kroonisiin haavoihin tulleet okasolusyöpätapaukset. Ihosta otetaan kudosnäyte, jolla lopullinen varmuus saadaan.

 

Pitääkö okasolusyövästä olla huolissaan?

Okasolusyövän toteamisessa olisi tärkeää, että muutosta epäilevä henkilö hakeutuisi ajoissa tutkimuksiin ja hoitoon, jo esiastevaiheessa. Esiasteita hoidetaan paikallisesti ja näin estetään niiden etenemien okasolusyöväksi.

Jos muutos on edennyt okasolusyöpävaiheeseen, olisi tärkeää saada hoitoa jo pienen muutoksen ollessa kyseessä. Pienen muutoksen hoito on merkittävästi helpompaa kuin kookkaiden ja mahdollisesti jo etäpesäkkeitä lähettäneiden kasvainten hoito. 

 

Miten okasolusyöpä hoidetaan?

Okasolusyövän hoito on ensisijaisesti leikkaus. Sädehoitoa voidaan harkita, jos leikkausta on vaikea toteuttaa joko muutoksen koon tai sijainnin vuoksi tai potilaan huonon yleiskunnon vuoksi. Sädehoito ei paranna okasolusyöpää, mutta vähentää oireita ja hidastaa syövän etenemistä.

 

Okasolusyövän ehkäisy

Paras tapa ehkäistä okasolusyöpää on välttää haitallista UV-säteilyä sekä tarkistuttaa iho säännöllisesti, jos epäilyttäviä ihomuutoksia alkaa ilmaantua. Ihosyövän esiasteiden tehokas hoito vähentää okasolusyövän synnyn riskiä merkittävästi. 

Iho suojataan auringolta vaatetuksella ja lieripäähineellä. Ne ihon alueet, jotka altistuvat auringolle suojataan aurinkosuojavoiteella (suojakerroin 50). Silmien ja silmäluomien suojana on hyvä käyttää aurinkolaseja.

Ihon omaseuranta on hyvä tehdä säännöllisesti pari kertaa vuodessa, ja mikäli havaitset ihomuutoksia, on hyvä varata aika ihotautilääkärille varmuuden saamiseksi.

 

Tervetuloa ihotautilääkärin vastaanotolle

Varaa aika kokeneiden ihotautilääkäreidemme vastaanotolle!
Tutkimus- ja hoitomenetelmistä valitaan yhdessä sinun kanssasi tilanteeseen parhaiten soveltuvat vaihtoehdot.

Eiran sairaalan ihotautilääkärit
Ihotauti- ja allergologian erikoislääkäri Anna Hjerppe Eiran sairaalassa, erikoisosaaminen akne, atopia, ihottumat, psoriasis, haavahoito, luomien poisto. Hjerppe Anna Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Varaa aika
Ihotautien erikoislääkäri Sari Koskenmies Eiran sairaalassa, erityisosaamista perusihotaudit ja ihokasvainten ja ihosyövän diagnostiikka ja hoito. Koskenmies Sari Ihotautien erikoislääkäri Varaa aika
Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Hanna Raitio Eiran sairaalassa, erityisosaaminen kemialliset ihonkuorinnat, täyteainehoidot, mesaterapia, kryopolyysi. Raitio Hanna Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Varaa aika
Seuraavat vapaat ajat
ti 31.12.
09.30
30 min
Ihotauti- ja allergologian erikoislääkäri Anna Hjerppe Eiran sairaalassa, erikoisosaaminen akne, atopia, ihottumat, psoriasis, haavahoito, luomien poisto.
Hjerppe Anna
Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema

Hoidan osan vastaanotoista tarvittaessa myös etänä. Halutessasi etävastaanottoajan, ole hyvä ja soita asiakaspalveluumme 09 1620 570.

Mikäli toivot luomenpoistoa, soitathan myös Eiran ajanvaraukseen 09 1620 570.

ti 31.12.
10.00
30 min
Ihotauti- ja allergologian erikoislääkäri Anna Hjerppe Eiran sairaalassa, erikoisosaaminen akne, atopia, ihottumat, psoriasis, haavahoito, luomien poisto.
Hjerppe Anna
Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema

Hoidan osan vastaanotoista tarvittaessa myös etänä. Halutessasi etävastaanottoajan, ole hyvä ja soita asiakaspalveluumme 09 1620 570.

Mikäli toivot luomenpoistoa, soitathan myös Eiran ajanvaraukseen 09 1620 570.

ti 31.12.
10.30
30 min
Ihotauti- ja allergologian erikoislääkäri Anna Hjerppe Eiran sairaalassa, erikoisosaaminen akne, atopia, ihottumat, psoriasis, haavahoito, luomien poisto.
Hjerppe Anna
Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema

Hoidan osan vastaanotoista tarvittaessa myös etänä. Halutessasi etävastaanottoajan, ole hyvä ja soita asiakaspalveluumme 09 1620 570.

Mikäli toivot luomenpoistoa, soitathan myös Eiran ajanvaraukseen 09 1620 570.

Näytä seuraavat vapaat ajat
Lue lisää ihotaudeista ja palveluista
PDT-punavalohoitoon käytettävä laite Eiran sairaalassa.

PDT eli fotodynaaminen hoito

PDT-hoito eli fotodynaaminen hoito on ei-leikkauksellinen hoitomuoto, jota käytetään ensisijaisesti okasolusyövän esiasteiden eli aurinkokeratoosin ja Bowenin taudin sekä pinnallisen tyvisolusyövän eli pintabasaliooman hoitoon. Hoito sopii etenkin alueille, jotka ovat kosmeettisesti näkyvällä paikalla ja halutaan välttää arpien syntyminen.

Lue lisää
Ihotaudit_tyvisolusyopa.jpg

Tyvisolusyöpä

Tyvisolusyöpä on yleisin ihosyöpä Suomessa. Se kehittyy hitaasti ja yleisyys lisääntyykin siksi iän myötä. Säännöllinen käynti ihotautilääkärillä auttaa havaitsemaan tyvisolusyövän jo alkuvaiheessa, jolloin pystytään estämään sen eteneminen syvempiin kudoksiin. Ajan kokeneille ihotautilääkäreillemme varaat helposti nettiajanvarauksestamme.

Lue lisää
Ihotaudit_aurinkokeratoosi.jpg

Aurinkokeratoosi

Aurinkokeratoosi on ihon uloimman osan eli orvaskeden ihosyövän esiastemuutos. Aurinkokeratoosi on hyvä hoidattaa ajoissa, jotta siitä ei kehity ihon pinnallista syöpää eli ns. Bowenin tautia. Hoitamattomana se voi edetä okasolusyöväksi asti. Aurinkokeratoosia ei aina itse huomaa ja siksi onkin hyvä varata aika ihotautilääkärin vastaanotolle, mikäli jokin ihomuutos arveluttaa. Ajan kokeneille ihotautilääkäreillemme varaat helposti nettiajanvarauksestamme.

Lue lisää
Ihotaudit_bowenin-tauti.jpg

Bowenin tauti

Bowenin tauti on ihon uloimman kerroksen pinnallinen syöpä, vaikkakin harvinaisempi kuin okasolusyövän toinen esiaste, aurinkokeratoosi. Bowenin tauti muistuttaa ihottumaa, mutta ei parane perusvoiteen tai kortisonivoiteen avulla. Varaa aika kokeneille ihotautilääkäreillemme helposti nettiajanvarauksestamme. He arvioivat onko syytä huoleen.

Lue lisää
Plastiikka_iholuomi_nainen_600x450.jpg

Iholuomiklinikka

Mietityttääkö luomi tai ihomuutos? Oletko runsasluominen? Onko ihosi palanut useasti? Älä murehdi turhaan, vaan anna asiantuntijamme arvioida, onko syytä huoleen. Varaa aika Eira Iholuomiklinikalle ihotautilääkärin tekemään luomitarkastukseen helposti nettiajanvarauksestamme. Asiat selviävät tutkimalla!

Lue lisää
Hinnasto
Ihotaudit Hinta 
Ihotautien erikoislääkärin vastaanotto 20 min alk. 116 €
Ihotautien erikoislääkärin vastaanotto 30 min alk. 156 €
 
Erikoislääkärit
 
Hjerppe Anna, Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
Koskenmies Sari, Ihotautien erikoislääkäri
Raitio Hanna, Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri 
 
Ihomuutosten poisto  
PDT fotodynaaminen valoaktiivihoito UUTTA! alk. 650 €
Luomen poisto (ihotautien erikoislääkärin tekemänä) alk. 510 €
Paikallisten ihomuutosten hoito jäädyttämällä  alk. 221 €
Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 26,30 €. Kanta-maksu on 2,70 € ja veloitetaan kaikista Omakantaan tallennettavista käynneistä. Asiantuntijakohtaiset hinnat löydät asiantuntijan omasta profiilista.
Kysy lisää Eiran palveluista
Nimi
Puhelin
Email
Viesti