SUONIKOHJUT PALJASTAVAT LASKIMOIDEN VAJAATOIMINNAN

Suonikohjut ovat merkki laskimoiden vajaatoiminnasta. Laskimoiden vajaatoiminnassa laskimoläpät löystyvät ja veri pääsee valumaan alaraajoihin. Tällöin verenpaine laskimoissa nousee ja osa laskimoista laajenee.
”Suonikohjut ovat laajentuneita laskimoita”, verisuonikirurgi Karoliina Halmesmäki kertoo.

Arviolta 30–40 prosentilla väestöstä on suonikohjut. Tätäkin useammalla on laskimoiden vajaatoiminta. 
”Laskimoiden vajaatoiminta ei aina näy suonikohjuina, eikä se välttämättä tunnu miltään. Vaarana on, että se jää hoitamatta.”

 

HOITAMATON LASKIMOIDEN VAJAATOIMINTA VOI OLLA VAKAVA

Sairaissa laskimoissa verenvirtaus hidastuu. Veri voi hyytyä laskimon sisään ja aiheuttaa tukkotulehduksen. 
”Laskimotukkotulehdus on yleensä melko vaaraton vaiva, joka hoituu verenohennuslääkkeellä. Se lisää kuitenkin vaaraa syviin laskimoveritulppiin, jotka ovat vaarallisia.”

Laskimoiden vajaatoiminta on etenevä sairaus. Suonessa oleva paine haurastuttaa vähitellen ihoa, ja suonikohju voi alkaa vuotaa. Pahimmillaan laskimoiden vajaatoiminta johtaa säärihaavaan. 
”Ihon värimuutos, kutina tai kovettuminen voi enteillä säärihaavaa.”

Laskimoiden vajaatoiminta ei aina näy suonikohjuina, eikä se välttämättä tunnu miltään. Vaarana on, että se jää hoitamatta.

Jos jaloissa on oireita, varaa aika verisuonikirurgille

Jalkojen turvotus, jomotus, paineen tunne ja yölliset jalkakrampit ovat tyypillisiä laskimovajaatoiminnan oireita. Lääkinnällinen hoitosukka, tutummin tukisukka, helpottaa laskimoiden vajaatoiminnan oireita. Se ei kuitenkaan estä vajaatoiminnan etenemistä.

”Jos jaloissa on oireita, niitä kannattaa tulla näyttämään verisuonikirurgille - vaikka jalat näyttäisivät siisteiltä”, Halmesmäki painottaa.

Laskimon päärungossa voi olla vikaa ilman näkyviä suonikohjuja. Ohuet hämähäkki- eli luutasuonet kertovat paineen noususta laskimossa.
”Laskimoiden tilanne paljastuu välittömästi verisuonikirurgin vastaanotolla ultraäänitutkimuksessa.”

 

suonikohjujen hoitomenetelmät ovat muuttuneet

Nykyiset suonikohjuhoidot perustuvat sairaan suonirungon tukkimiseen, eivätkä sen poistoon. Eiran sairaalassa suonikohjuja hoidetaan laserhoidolla ja vaahtoruiskutuksella. 
”Laserhoidossa laskimoon viedään ultraääniohjauksessa laserkuitu, joka polttaa suonen umpeen. Suoni kuihtuu ja katoaa vähitellen”, verisuonikirurgi Mikael Railo kuvailee.

Vaahtoruiskutuksessa sairas laskimo tukitaan vaahdotetulla, suonta ärsyttävän aineen seoksella. Sen seurauksena suoni arpeutuu ja poistuu pikkuhiljaa.

Jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä, Eirassa potilaalla käytetään monesti molempia menetelmiä.
”Hoito aloitetaan laserilla ja viimeistellään parin viikon kuluttua pienempiin suoniin paremmin soveltuvalla vaahdolla.”

 

suonikohjuHoito on potilaalle helppo

Lasertoimenpide tehdään polikliinisesti puudutuksessa, ja potilas viipyy Eiran sairaalassa kaikkiaan vajaa kolme tuntia. Vaahtoruiskutus on vieläkin nopeampi toimenpide. Se on ohi noin puolessa tunnissa, eikä siinä tarvita puudutetta.

Myös toipuminen on nopeaa. Lasertoimenpiteessä tarvitaan yhdestä kolmeen päivään sairauslomaa, vaahtoruiskutuksessa ei lainkaan. Toimenpiteiden jäljet häviävät jaloista vähitellen muutamassa viikossa.
”Tukisukan käyttö noin viikon ajan vähentää turvotusta ja mustelmia.”

 

Jälkitarkastus viimeistelee hyvän hoidon

Laserilla hoidettuun suoneen ei tule uutta suonikohjua. Myös jälkitarkastus pienentää suonikohjujen uusimisen riskiä. Sen aika on neljästä kuuteen viikkoa toimenpiteestä.
”Jälkitarkastuksessa varmistetaan ultraäänellä, että runkosuoni on arpeutunut kiinni koko matkaltaan. Samassa yhteydessä viimeistellään sivusuonet vaahdolla”, Railo kertoo. 

Suonikohjuinen jalka on sairas jalka

Suonikohjuvaivat ovat yleisiä. Noin 30–40 prosentilla väestöstä on suonikohjuja.

Ikä, raskaudet ja ylipaino altistavat suonikohjuille, mutta suonikohjuja esiintyy myös hoikilla ja sekä miehillä että naisilla.

Suonikohjut ovat usein merkki laskimoiden vajaatoiminnasta. Se on sairaus, joka voi hoitamattomana haitata terveyttä.

Painonhallinta, liikunta ja pitkäaikaisen paikalla olon välttäminen vähentävät laskimoiden vajaatoiminnan oireita. Taipumus suonikohjuihin ja laskimoiden vajaatoimintaan kulkee usein kuitenkin perimässä ja se on pysyvä.

Laskimoiden vajaatoiminnan oireet voidaan poistaa suonikohjuhoidolla, joka tukkii sairaan suonen.

Taipumus suonikohjuihin ja laskimoiden vajaatoimintaan kulkee usein perimässä ja se on pysyvä. Toimenpiteet eivät suojaa hoitamattomia suonia suonikohjuilta.

Halmesmaki_Karoliina.jpg    

Karoliina Halmesmäki
Verisuonikirurgian erikoislääkäri

Railo_Mikael.jpg 

Mikael Railo
Verisuoni- ja vatsaelinkirurgian erikoislääkäri

Teksti: Toimittaja Virve Järvinen

Eroon suonikohjuista!

Varaa nyt aika verisuonikirurgille laajaan suonikohjujen esitutkimukseen. Hän selvittää juuri sinulle oikean hoitomuodon. 

Esitutkimus sisältää vastaanottokäynnin ja laajan ultraäänitutkimuksen.

* Hintaan lisätään Kanta- ja poliklinikkamaksu

Varaa aika esitutkimukseen
Lue lisää Eirassa tehtävistä suonikohjujen hoitomenetelmistä
Suonikohju_esitutkimus_elokuu_600x450.jpg
Suonikohjujen hoito lasermenetelmällä

Suonikohjujen laserhoito on yleisin suonikohjujen hoitomuoto. Kyseessä on tehokas ja moderni hoitomuoto, jossa ultraääntä hyödyntäen hoidettavaan suoneen viedään laserkuitu, jonka lämpöenergian vaikutuksesta hoidettava suoni tuhoutuu.

Lue lisää
Verisuoni_suonikohju_terveetpohkeet_600x450.jpg
Suonikohjujen hoito vaahtoruiskutuksella

Vaahtoruiskutus sopii pienille ja keskisuurille suonikohjuille sekä myös aiemmin leikattujen ja sittemmin uusiutuneiden suonikohjujen hoidoksi. Toimenpide kestää vain noin puoli tuntia ja et tarvitse sairauslomaa hoidon jälkeen.

Lue lisää
Railo_600x450.jpg
Vaivaavatko suonikohjut? Kokenut kirurgi vastaa yleisimpiin kysymyksiin

Verisuonikirurgian erikoislääkäri Mikael Railo Eiran sairaalasta on hoitanut tuhansia suonikohjupotilaita. Haastattelussa hän kertoo, miten tunnistaa suonikohjut, millaisia oireita ne aiheuttavat ja milloin ne kannattaa hoidattaa.

Lue lisää