Fysioterapeutti Jonna Kuittinen Eiran sairaalassa toimii asiantuntijana Eira Painonhallintaklinikalla sekä Fysioklinikalla.

Kuittinen Jonna

Fysioterapeutti
Tutkinto:Fysioterapeutti (AMK), hierojan ammattitutkinto
Kielitaito:Suomi, Englanti

Vuoden 2024 alusta otan Eiran sairaalassa vastaan kasvohalvaus-asiakkaita. Vastaanotolleni fysioterapiaan ovat tervetulleita periferisen kasvohermohalvauksen läpikäyneet, kuten diagnosoitu Bellin pareesi, Ramsey Hunt -oireyhtymä tai asiakkaat, joiden kasvohermo on vaurioitunut kasvojen tai pään alueen leikkauksen yhteydessä. Itse kasvohermohalvauksesta voi olla kulunut useampikin vuosi.

Kasvohermohalvauksen jälkeen halvaantuneen kasvopuoliskon toiminta yleensä palautuu hyvin. Osalle potilaista saattaa kuitenkin halvauksen jälkitilana jäädä kasvoille toiminnan haittaa, kiristystä tai hankaliakin myötäliikkeitä eli synkinesioita. Vastaanotollani kasvofysioterapiassa tarkoituksena on paitsi perehdyttää asiakkaalle kasvojen anatomiaa sekä toimintaa niin myös kertoa myötäliikkeiden synnystä sekä erilaisista keinoista niiden vähentämiseksi. Käymme yhdessä läpi erilaisia kasvojen käsittelyjä ja liikeharjoitteita jokaisen potilaan tilanne yksilöllisesti huomioiden. Tavoitteenani on, että asiakas saisi erilaisia työkaluja ja vinkkejä myötäliikkeiden helpottamiseksi. Myötäliikkeiden mahdollisesti rauhoituttua, voidaan edetä ilmeiden, esimerkiksi hymyn, symmetriseen sekä koordinoituun harjoitteluun.

Olen viimeisen vuoden ajan kuntouttanut kasvohermohalvauspotilaita myös HUS:lla. Potilaani tulevat suurilta osin lähetteellä korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkärin tai plastiikkakirurgian lääkärin poliklinikalta. Vastaanotolleni Eiran sairaalaan et tarvitse lähetettä. 

Toimin myös Eira Painonhallintaklinikan fysioterapeuttina. Painonhallintaklinikalla fysioterapeutin rooli on kannustaa, tukea ja ohjata asiakasta kohti aktiivisempaa ja terveellisempää elämää – löytää ja lisätä liikettä osaksi arkea.

Tavatessamme Painonhallintaklinikalla ensimmäistä kertaa käymme yhdessä läpi ajatuksia asiakkaan elämäntapamuutoksesta sekä tavoitteista, kartoitamme asiakkaan arjen kokonaisuutta aikatauluineen ja haasteineen. Keskustelemme motivaatiosta, voimavaroista, arvoista sekä mieltymyksistä. Tarkoituksena on myös herättää molemminpuolinen luottamus sekä rento ja välitön valmentaja–asiakas -suhde, jossa on helppo olla oma itsensä. Alkukeskustelun jälkeen teemme yhdessä konkreettisen suunnitelman aloittaa aktiivisempi arki sekä lisätä liikkumista. Suunnitelma voi olla yksityiskohtainen viikkosuunnitelma esimerkiksi sauvakävelyyn tai kuntosalille, se voi olla kooste erilaisia liikeharjoitteita omalle pihalle tai puistoon - lähden mielelläni myös mukaasi tsemppaamaan! Halutessasi voimme vain myös päivittää aiempia liikuntatottumuksiasi tai kaivaa motivaatiota uudelle harrastukselle. Tavoitteena on luoda positiivinen liikuntakokemus. Fysioterapeutin ohjauksessa liikkuminen alkaa aina turvallisesti.

Erikoisalat:Fysioterapeutti
Hinnat:
Fysioterapia, enint. 45 minalk. 88,00 €
Fysioterapia enint. 60 minalk. 99,00 €
Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 26,30 €. Sarjakäynteihin lisätään poliklinikkamaksu 6,30 €/kerta. Kanta-maksu on 2,70 € ja veloitetaan kaikista käynneistä, joihin liittyy tietojen tallentaminen Kanta-arkistoon.
Katso ajanvarausehdot.
Varaa aika asiantuntijalle

Seuraavat vapaat ajat

Toimin Painonhallintaklinikan fysioterapeuttina ja lisäksi olen erikoistunut kasvohermohalvauksen jälkeiseen fysioterapiaan.
to 2.1.
16.00
1 h 0 min
Fysioterapeutti Jonna Kuittinen Eiran sairaalassa toimii asiantuntijana Eira Painonhallintaklinikalla sekä Fysioklinikalla.
Kuittinen Jonna
Fysioterapeutti
Eiran lääkäriasema
to 2.1.
17.00
1 h 0 min
Fysioterapeutti Jonna Kuittinen Eiran sairaalassa toimii asiantuntijana Eira Painonhallintaklinikalla sekä Fysioklinikalla.
Kuittinen Jonna
Fysioterapeutti
Eiran lääkäriasema
to 2.1.
18.00
1 h 0 min
Fysioterapeutti Jonna Kuittinen Eiran sairaalassa toimii asiantuntijana Eira Painonhallintaklinikalla sekä Fysioklinikalla.
Kuittinen Jonna
Fysioterapeutti
Eiran lääkäriasema