varhain havaittu rintasyöpä edesauttaa hoitotuloksia

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, mutta sen ennuste paranee koko ajan. Yli 88 % rintasyöpään sairastuneista on elossa 5 vuoden jälkeen. Tupakoimattomuus, liikunta, ylipainon välttäminen ja kohtuullisuus alkoholin käytössä ovat eduksi rintasyövän ehkäisyssä.

Lisäksi rintojen omatarkkailu on tärkeää, jotta rintasyöpä voidaan havaita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ota tavaksesi tutkia rinnat säännöllisesti kuukautisten jälkeen tai kerran kuukaudessa. Näin huomaat mahdolliset muutokset helpommin ja varhaisessa vaiheessa. 

Kaikkia rintasyöpäkasvaimia ei löydetä omatarkkailun avulla, mutta se on tärkeässä roolissa rintasyöpälöydöksiä tehtäessä.

 

Rintasyövän tyypilliset oireet

Rintasyövän tyypillisin oire on aristamaton kyhmy rinnassa.

Muita mahdollisia oireita ovat esimerkiksi:

  • nännin tai rinnan ihon sisään vetäytyminen
  • kipu tai pistely rinnassa
  • erite nännistä.

Kaikki oireet eivät ole välttämättä pahanlaatuisia; yhdeksän kyhmyä kymmenestä on hyvänlaatuisia. Pelkän omatarkkailun avulla on vaikea erottaa hyvänlaatuisia ja pahanlaatuisia muutoksia varmuudella toisistaan. Jos havaitset rinnoissasi jonkin yllämainituista oireista, selvyyden saamiseksi on hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle tarkempiin tutkimuksiin.

 

Mammografia on tärkein menetelmä rintasyövän toteamisessa

Mammografia on tärkein menetelmä jonka avulla rintasyöpä diagnosoidaan ja arvioidaan. Mammografian avulla voidaan todeta rinnan sisäiset poikkeavat muutokset jo varhaisessa vaiheessa.

 

Ultraäänitutkimus mammografian yhteydessä antaa tarkemman tuloksen

Mammografian yhteydessä tehtävä ultraäänitutkimus on tärkeä lisätutkimus, etenkin sellaisia rintoja tutkittaessa joissa on runsaasti rauhaskudosta. Tyypillisesti runsaasti rauhaskudosta on alle 50-vuotiailla potilailla.
Mammografian yhteydessä tehtävä ultraääni täydentää tutkimuksen. Ultraäänitutkimus on suositeltavin kuvantamistapa nuorille naisille ja se on tärkeä lisätutkimus myös niille naisille, joiden rinnoissa on tiivis rauhaskudos. 

Varaa nyt aika gynekologin vastaanotolle!

VARAA VASTAANOTTOAIKA HELPOSTI NETTIAJANVARAUKSESTAMME.


Huomioithan, että mammografia- ja sen yhteydessä tehtävään ultraäänitutkimukseen tarvitsen lääkärin lähetteen.
Voit saada lähetteen joko omalta lääkäriltäsi tai tulemalla Eiran sairaalan gynekologin vastaanotolle.

Mikäli sinulla on lähete mammografiaan valmiina ota yhteyttä ajanvaraukseen puh. 09 1620 570.
Muista ottaa mukaan mahdolliset aiemmat mammografiakuvat vertailua varten.

 
Eiran sairaalan gynekologit
Gynekologi Olivia Kilpiö pitää vastaanottoa ja tekee gynekologisia leikkauksia Eiran sairaalassa. Kilpiö Olivia Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Varaa aika
Gynekologi Tomi Sakari Mikkola Eiran sairaalassa, erityisosaaminen lantionpohjan ongelmat, gynekologiset laskeumat, virtsankarkailu ja hormonihoito. Mikkola Tomi Sakari Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri Varaa aika
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Ritva Rangdell Eiran sairaalassa, erityisosaaminen vaihdevuosiongelat ja hormonihoidot. Rangdell Ritva Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Gynekologi Viveca Söderström-Anttila Eiran sairaalassa, erityisosaamista hedelmällisyysneuvonta, lapsettomuuteen liittyvät tutkimukset ja hoidot, lahjasukusoluhoidot, hormonihoidot, vaihdevuosiongelmat, Turnerin oireyhtymä. Söderström-Anttila Viveca Naistentautien, synnytysten ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri Varaa aika
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Pauliina Tuomikoski Eiran sairaalassa on erikoistunut mm. vaihdevuosien kokonaisvaltaiseen hoitoon. Tuomikoski Pauliina Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Varaa aika
Seuraavat vapaat ajat
ti 23.4.
10.30
30 min
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Ritva Rangdell Eiran sairaalassa, erityisosaaminen vaihdevuosiongelat ja hormonihoidot.
Rangdell Ritva
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema
Hoidan osan vastaanotoista tarvittaessa myös etänä. Halutessasi etävastaanottoajan, ole hyvä ja soita asiakaspalveluumme 09 1620 570.
ti 23.4.
11.30
30 min
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Ritva Rangdell Eiran sairaalassa, erityisosaaminen vaihdevuosiongelat ja hormonihoidot.
Rangdell Ritva
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema
Hoidan osan vastaanotoista tarvittaessa myös etänä. Halutessasi etävastaanottoajan, ole hyvä ja soita asiakaspalveluumme 09 1620 570.
ti 23.4.
12.00
30 min
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Ritva Rangdell Eiran sairaalassa, erityisosaaminen vaihdevuosiongelat ja hormonihoidot.
Rangdell Ritva
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema
Hoidan osan vastaanotoista tarvittaessa myös etänä. Halutessasi etävastaanottoajan, ole hyvä ja soita asiakaspalveluumme 09 1620 570.
Näytä seuraavat vapaat ajat
Gynekologia_juokseva_nainen_600x450.jpg

Gynekologin vastaanotto

Gynekologin vastaanotto

Lue lisää
Gynekologia_nuori_vastaanotolla_600x450.jpg

Endometrioosi

Endometrioosi eli kohdun limakalvon sirottumatauti on tärkeä diagnosoida ajoissa. Endometrioosi aiheuttaa muun muassa kuukautiskipua, vatsakipuja ja yhdyntäkipuja sekä vaikeuttaa raskaaksi tulemista.

Lue lisää
Gynekologia_myoomat.jpg

Runsaat kuukautiset, myoomat ja muut vuotohäiriöt

Runsaat kuukautisvuodot ovat yleisiä; jopa kolmasosa naisista kokee ne jossain elämänvaiheessa. Myoomat ovat tavallinen syy runsaisiin vuotoihin, mutta taustalla voi olla muitakin syitä, jotka tulisi aina selvittää.

Lue lisää
Gynekologia_vastaanotolla_600x450.jpg

Kohdunpoistoleikkaus eli hysterektomia

Kohdunpoistoleikkaukset ovat vähentyneet hormonikierukan yleistymisen ansiosta. Kuitenkin kohdunlaskeuma, vuotohäiriöt ja myoomat voivat tarvita kohdunpoistoa hoidokseen. Eiran sairaalassa leikkaukseen pääsee nopeasti ja jälkihoito järjestyy turvallisesti leikkaavan lääkärin hoidossa.

Lue lisää
Gynekologia_naiset_jumpassa_600x450.jpg

Gynekologiset laskeumat

Laskeuma syntyy, kun lantionpohjan kudosrakenne heikkenee ja kohtu ja emättimen seinämät laskeutuvat. Kohdun laskeuma voi ilmetä esimerkiksi painon tunteena emättimessä, pullistumaan emättimestä sekä virtsaamis- ja ulostusongelmina.

Lue lisää
Gynekologia_nuori_600x450.jpg

Gynekologin vastaanotto nuorille

Jo nuorena on hyvä luoda kontakti gynekologiin, jolta tarvittaessa saat nopeastikin apua erilaisiin terveyttä koskeviin tilanteisiin.

Lue lisää
Gynekologia_juokseva_nainen2_600x450.jpg

Virtsankarkailu eli inkontinenssi

Virtsankarkailusta eli virtsainkontinenssista kärsii joka viides keski-ikäinen nainen. Haittaava virtsankarkailu lisääntyy iän myötä. Virtsankarkailua on eri tyyppistä, ja ongelmasta kannattaa puhua rohkeasti asiantuntevan gynekologin kanssa, sillä hoidot ovat tehokkaita.

Lue lisää
Gynekologia_nainen_katsookameraan_600x450.jpg

Gynekologiset leikkaukset

Tavallisimmat gynekologiset leikkaukset liittyvät lantionpohjan toimintahäiriöihin ja kohdun ja munasarjojen sairauksiin. Suurin osa gynekologisista leikkauksista tehdään päiväkirurgisesti eli pääset kotiin samana päivänä.

Lue lisää
Naisten_terveysklubi_600x450.jpg

Eira Naisten terveysklubi

Huolehditko kaikista muista, mutta oma hyvinvointisi unohtuu? Oletko jäänyt pois työelmästä? Kaipaatko säännöllistä tietoa omasta terveydentilastasi? Juuri sinua varten olemme perustaneet suositun Eira Naisten Terveysklubin! Klubin jäsenenä saat vuosittain kutsun terveystarkastukseen ja voit milloin tahansa olla yhteydessä Terveysklubin Omahoitajaan. Terveysklubin jäsenyys antaa sinulle vaivatta säännöllisen kokonaiskuvan voinnistasi!

Lue lisää
Hinnasto
Gynekologia Hinta  
Gynekologin vastaanottokäynti, ei sis. papa-koetta ja UÄ-tutkimusta alk. 135 €  

Erikoislääkärit
   
Kilpiö Olivia, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Mikkola Tomi Sakari, Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri
Rangdell Ritva, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Söderström-Anttila Viveca, Naistentautien, synnytysten ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri
Tuomikoski Pauliina, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri 
Gynekokogiset tutkimukset ja näytteenotot
   
Papa-koe eli irtosolunäyte 69 €  
HPV-testi (papilloomavirus) 142 €  
HPV + papa-koe 182 €  
Klamydia ja tippuri 81 €  
Laskeumakuutio 58 €
 
Laskeumarengas 23 €  
Puudutus gynekologisen toimenpiteen yhteydessä 30 €  
Kohdun, sivuelinten ja alavatsan ultraäänitutkimus emättimen kautta  alk. 125 €  
     
Mammografia ja rintojen ultraäänitutkimus (lääkärin lähete tarvitaan)    
Rintojen ultraäänitutkimus (lääkärin lähete tarvitaan)    
Ehkäisykierukat
 
Hormonikierukka 169 €  
Kuparikierukka NovaT300 169 €  
Kuparikierukka FlexiT 109 €  
Ehkäisykierukan asennus (sis. gynekologin vastaanotto, ultraäänitutkimus) alk. 250 €  
Gynekologiset toimenpiteet Hinta Eiran Terveystili*
TVT virtsankarkausleikkaus, paikallispuudutus ja sedaatio
3296 € 281,67 €/kk
Kohdun tähystysleikkaus, nukutuksessa 3896 € 331,67 €/kk
Kohdun laskeumaleikkaus, nukutuksessa 6251 € 527,92 €/kk
Kohdun poisto,  nukutuksessa 7305 € 615,75 €/kk

Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 26,30 €. Kanta-maksu on 2,70 € ja veloitetaan kaikista Omakantaan tallennettavista käynneistä. Asiantuntijakohtaiset hinnat löydät asiantuntijan omasta profiilista.
* Eiran Terveystilillä esim. 12 kk:n korottomalla osamaksulla (sisältää käsittelymaksut yht. 84 €).

Kysy lisää Eiran palveluista
Nimi
Puhelin
Email
Viesti